Translate

SINIVALKOINEN KANSAMME EI ANTAUDU MILLOINKAAN!

SINIVALKOINEN KANSAMME EI ANTAUDU MILLOINKAAN!
VAPAITA TAI KUOLLEITA - MUTTEI KOSKAAN ORJIA!

Totuuslinjalla, vääristelemätöntä asiatietoa minusta - Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi!

Oma kuva
Oulu 52, Finland
Olen oululainen 53-vuotias karaistunut, ei-akateeminen, aito kansallismielinen kristillissosialisti, toimien julkisuudessa v. 1991 alkaen. Koulutukseltani olen sähköasentaja; työskentelin viimeksi mm. Sinivalkoinen Rintama r.p:n (SVR) Oulun toiminnanvetäjänä ja olin SVR:n ehdokkaana EU-vaaleissa. Koen sydämeni asiaksi puolustaa ja suojella unohdettua kansaa, hädänalaista ihmistä ja kaunista, monimuotoista luontoamme sekä sorrettuja eläimiämme. Olen ISLAM-, EU- ja NATO-kriittinen vastustaen USA:n imperialistisia otteita koko maailmassa. Koen vakavana ongelmana myös väärin toteutetun epäoikeudenmukaisen globalisaation pakolaisongelmineen. En tietystikään vastusta maahanmuuttajia ihmisinä, vaan valtapuolueiden harjoittamaa räikeää oikeuksiaan puolustavan kansan itsensä pettämiseen ja syrjimiseen johtanutta epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa, josta kärsivät eniten oman kansamme köyhät, unohdetut, syrjäytetyt ja muut hädänalaiset kansanosat. Ja näin yhteiskuntamme sisäinen pahoinvointi, levottomuus ja jopa barrikadihenki lisääntyvät. Jos koet samoin, ole rohkea ja ota arkailematta yhteyttä vaikka puhelimitse: 046-6124920 / K. M. Aalto (24/7) Eläköön Isänmaa!

HUOM! K.M.A. - ARKISTOBLOGI (2007 - 2014)

Pääset ARKISTOBLOGIINI (2007-2014) napsauttamalla tästä. Arkistostani löytyvät kaikki blogikirjoitukseni, mutta huom! yli kaksi vuotta vanhemmat omat blogikirjoitukseni löytyvät pelkästään tuolta arkistoblogistani näiden sivujen ylimääräisen kuormituksen välttämiseksi.

KANSALAINEN! AUKAISE VIHDOINKIN SILMÄSI - SE TULEE OLEMAAN ELÄMÄSI TÄRKEIN TEKO!


* TAISTELUMME JATKUU! KARAVAANI KULKEE JA KOIRAT HAUKKUVAT PERÄSSÄ! * EI TURHIA SANOJA VAAN ROHKEITA TEKOJA! * OLEN LUVANNUT OLLA VALEHTELEMATTA KANSALLENI KOSKAAN JA USKALLAN SANOA ÄÄNEEN NE ASIAT, JOISTA MUUT USKALTAVAT VASTA HAAVEILLA - K.M. AALTO - TODELLINEN AIDOSTI KANSALLISMIELINEN ISÄNMAANSUOJELIJA SINIVALKOISESSA ISÄNMAASSAMME * OMA KANSA RAKKAIN! * MAASSA MAAN TAVALLA TAI MAASTA ULOS! * TURVAPAIKKASHOPPAILIJOILLE JA ELINTASORIKOLLISILLE KALOSSINKUVA PERSAUKSILLE! * TYÖTÄ, RUOKAA, VAATTEITA, ASUNTOJA, TERVEYDENHUOLTOA JA MUUTA PERUSTURVAA OMALLE KANSALLE! * MUUTOKSEN TUULET PUHALTAVAT JA VAIN IDIOOTTI TUHLAA ÄÄNENSÄ MENNEISYYDELLE! * AIKAMME ON TULLUT, LEVITÄ SANAA! * KRISTITTY POHJOISMAINEN KULTTUURIMME EI SAA PÄÄTTYÄ ISLAMISTIEN VERILÖYLYYN! LÄNSIMAISTA OIKEUSJÄRJESTELMÄÄMME EI MURSKATA SHARIA-LAILLA! * KUNTAVAALEISSA 2012 ELINTASOPAKOLAISTEN JA MUIDEN SOSIAALISAALISTAJIEN SEKÄ ISÄNMAANPETTUREIDEN ON AIKA KOHDATA KANSAN PUHUTTELU JA TÄTEN VASTATA KANSAN YHTENÄISEEN TAHTOON ISÄNMAANSUOJELIJOIDEN UHRATESSA ÄÄNENSÄ ISÄNMAANRAKKAUDEN UHRIALTTARILLE! * TÄMÄ KANSA EI TULE KOSKAAN POLVISTUMAAN ELINTASOPAKOLAISTEN EDESSÄ! YHTENÄISTÄ KANSAAMME EI VOI ORJUUTTAA! * VETERAANIEMME JA KAATUNEIDEN KANSALLISSANKAREIDEMME VERI HUUTAA HAUTAKUMPUJEN ALTA KEHOTTAEN MEITÄ VIIMEISEEN PONNISTUKSEEN! YKSIKÄÄN UHRI, JOKA ANNETAAN RAKKAAN SINIVALKOISEN ISÄNMAAMME PUOLESTA EI VARMASTI VOI OLLA TURHA * VOIMME JO KUULLA, KUINKA EU NATISEE LIITOKSISSAAN, MUTTA TAHDOMME VARMASTI MYÖS OLLA NÄKEMÄSSÄ PÄIVÄN, JOLLOIN KAHLEET KALAHTAVAT ALAS! HANKKIKAAMME ISÄNMAANPETTUREIDEN MYYMÄ ITSENÄISYYTEMME TAKAISIN! YHTEISRINTAMASSA OLEMME VOIMAKKAITA! * JOKAINEN IHMINEN JA ELÄMÄ ON NIIN ARVOKAS, ETTÄ SE ON PELASTETTAVA ISLAMIN KIROUKSELTA! EMME MYÖSKÄÄN SAA ALISTUA SALAKAVALIIN KOMPROMISSEIHIN ISLAMIN KANSSA! * AIKAA KANSAMME PELASTAMISEKSI ON VÄHÄN, KOMPROMISSEILLE SITÄ EI OLE OLLENKAAN! * KANSAAMME EI SORRETA! * IHMISIÄMME EI TAPETA NÄLKÄÄN JA PAKKASEEN! * KULTTUURIAMME EI MURSKATA! * VANHUKSIAMME EI RYÖSTETÄ! LAPSIAMME EI RAISKATA! * LUONTOAMME EI TUHOTA! ELÄIMIÄMME EI RÄÄKÄTÄ! * HALUAMME LAHJOITTAA TULEVILLE SUKUPOLVILLE TURVALLISEN YHTEISKUNNAN JA TERVEEN ISÄNMAAN! * NYT SINIVALKOINEN KANSA, NOUSE YLÖS JA ANNA ISÄNMAANRAKKAUDEN MYRSKYN PUHJETA! - K.M. AALTO -

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 25.05.2014 !

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 25.05.2014 !
Euroopan parlamentti on maailman suurin demokraattisesti valittava parlamentti. Se on ainoa EU-toimielin, johon viiden vuoden välein valitaan edustajat suorilla vaaleilla. Vaalit järjestetään kaikissa jäsenmaissa kansallisen vaalilainsäädännön mukaisesti. Lisäksi noudatetaan EU:n vaalisäädöksiä. Tämän vuoden Euroopan parlamentin vaaleissa valitaan 751 jäsentä Euroopan parlamenttiin. Suomesta valitaan yhteensä 13 Euroopan parlamentin jäsentä eli meppiä (Member of the Parliament). Mepit työskentelevät eurooppalaisissa puolueryhmissä, joita on nykyisessä parlamentissa seitsemän. Ryhmät on muodostettu yli sadasta kansallisesta poliittisesta puolueesta. Uusi parlamentti aloittaa työskentelynsä heinäkuussa 2014. Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit toimitetaan kaikissa 28 EU-jäsenmaassa 22.- 25. toukokuuta 2014. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 25.5.2014. Suomessa toimitettavissa eurovaaleissa äänioikeutettuja ovat viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävät Suomen kansalaiset sekä viimeistään 80 päivää ennen vaaleja Suomen äänioikeusrekisteriin ilmoittautunut toisen EU-maan kansalainen. Ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään keskiviikosta tiistaihin 14.- 20. 5 ja ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 14.- 17.5. Ulkomaan yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Niissä voi äänestää kuka tahansa äänioikeutettu riippumatta siitä, missä maassa tai missä kunnassa hän asuu. Edustustoissa voivat siten äänestää esimerkiksi lomamatkoilla tai työkomennuksella ulkomailla olevat äänioikeutetut. Rekisteröitymistä tai ennakkoon ilmoittamista ei tarvita. Suomessa koko maa on yhtä vaalipiiriä, kuten aikaisempinakin vuosina. Ehdokkaat ovat siis ehdolla kaikkialla Suomessa. Eri puolueet ja vaaliliitot voivat asettaa korkeintaan 20 ehdokasta. Ehdokasasettelu vahvistetaan 24.4.2014.

LYHYT JA YTIMEKÄS EU-VAALIOHJELMANI 2014!

RAKKAUDESTA ISÄNMAATANI JA SINIVALKOISTA KANSAAMME KOHTAAN!

1. SUOMI IRTI EU:STA!

2. LOPPU ISLAMIN MAIHINNOUSULLE!

3. SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS KAIKILLE EUROOPAN KANSOILLE!

4. MASSAMAAHANMUUTTO, ELINTASORIKOLLISUUS JA SOSIAALISAALISTUS KURIIN KOKO EUROOPASSA!

5. KANSAINVÄLINEN RIISTOKAPITALISMI KURIIN! - YLIKANSALLISET SUURKAPITALISTIT EIVÄT SAA RYÖSTÄÄ KANSALLISVARANTOAMME!

6. LOPPU NS. POSITIIVISELLE SYRJINNÄLLE, ELI MAAHANMUUTTAJILLE EI TULE TARJOTA MITÄÄN ERILLISIÄ JA YLIMÄÄRÄISIÄ ETUISUUKSIA OMAN MAAN KANSALAISIIN NÄHDEN !

EMME VOI ENÄÄ VAIETA - UUSIMMAT BLOGIKIRJOITUKSET !

Totuus, rakkaus ja oikeudenmukaisuus ohjaavat kirjoituksiani kohti uutta huomista ja meille kaikille parempaa tulevaisuutta marssiessamme kohti sinivalkoista vapautta ja sinivalkoisen kansanliikkeemme voittoa lippumme alla! Poliittinen ideologiani edustaa aitoa ja rehellistä kansallismielistä kristillissosialismia.

Tässä pääblogissani pidän esillä, relevantit prioriteettinäkokohdat huomioiden, lähinnä kolme vuotta tuoreempia blogikirjoituksiani.

Arkistoblogiini (2007 - 2014) pääset tästä.

Eläköön Isänmaa!

lauantai 22. helmikuuta 2014

"Tasa-arvoinen" avioliittolaki kevään maailmankatsomuksellinen puheenaihe



Kevään kuumaksi perunaksi ja maailmankatsomukselliseksi puheenaiheeksi nousee, alunperin viherpiipertäjien, äärivasemmistolaisten, yltiöhumanistien ja muiden kummajaisten, masinoima, reilut 166 000 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite "Tasa-arvoisen avioliittolain puolesta".

 En vihaa enkä vastusta homoseksualisteja ihmisinä ja lähtökohtaisesti katson voimakkaasti, että homoseksualistit saavat asua yhdessä ja perwoilla keskenänsä kuinka paljon tykkäävät, kunhan siitä ei ole vahinkoa tai haittaa täyspäiselle väestönosalle, mutta Jumalan säätämäksi Pyhäksi AVIOLIITOKSI sitä ei saa koskaan kutsua. Kysymys on maailmankatsomuksellinen ja AVIOLIITON olemus perustuu ennenkaikkea Jumalan Sanassansa ilmoittamaan tahtoon miehen ja naisen välisestä , periaatteessa läpi elämän kestävästä liitosta.

 Katselin sivusilmällä perjantaina A-studiota, joka käsitteli aihetta ja johon oli yhdeksi vierailijoista kutsuttu perussuomalaisten, jo plösönaamaisten kastiin ylennetty, puheenjohtaja Timo Soini. Minulla ei ole mitään erityistä, tavallista suurempaa, tarvetta olla Timo Soinin kanssa joka asiasta eri mieltä ja tässä "tasa-arvoisessa" avioliittokysymyksessä olen jopa samaa mieltä!

 - Soinin plösönaamaa voi ihastella vielä kuukauden päivät YLE AREENA:ssa:

 http://areena.yle.fi/tv/2139591


Vasemmistoradikaalit, äärisuvaitsevaiset ja yltiöhumanistit verhoavat mielellään esittämänsä paskan kauniiden, mutta määrittelemättömien sanojen taakse, muun muassa sellaiset käsitteelliset sanat kuin vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat Ranskan vallankumouksesta asti tunnettuja, kauniita sanoja, joita on tietysti hienoa hokea, mutta niitä on eksaktisesti täysin mahdotonta määritellä kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Kauniiden, mitäänmerkitsemättömien sanojen käyttämisestä massojen hallintaan, muistamme me entisen Neuvostoliiton aikaan eläneet, muun muassa kuinka NL:ssä eliitti, varsinkin poliittinen eliitti, oli paljon "tasa-arvoisempaa" kuin tavallinen kansa.

 Äärivasemmistolaisten, viherpiipertäjien ja yltiöhumanistien taudin kuvaan kuuluu ,myös sellainen vakava piirre, että "nälkä kasvaa syödessä". Tänä päivänä vaaditaan "tasa-arvon" nimissä homojen avioliitto-oikeutta ja sopivasti herkistelemällä ja sanahirviöillä yksilöiden alitajuntaan vaikuttamalla on uunoimmat taviksetkin saatu osittain mukaan.

 Tulevaisuuden kauhuskenaariossa välkkyy kasvaneen ruokahalun myötä karaistuneemmat vaatimukset, esimerkiksi vaatimus ihmisen ja lemmikkieläimen "tasa-arvoisesta" avioliitosta, tai miltäpä kuulostaisi täysivaltainen adoptio-oikeus homopedofiileille? ...

 Kuka molopää vielä uskaltaa väittää, ettei homojen avioliitto-oikeus ole maalmankatsomuksellinen kysymys?

Tässä vielä lopuksi vakava varoituksen sananen homoavioliittojen koko kansakuntaa vahingoittavasta turmiollisesta vaikutuksessa Yhdysvaltojen Massachusettsin osavaltiosta:





Homoliittolain lähetekeskustelu käytiin eduskunnassa torstaina 20.02.-14 ja Helsingin Sanomat (jota muutoin en pidä luotettavana uutistietolähteenä) kokosi eri kansanedustajien argumentteja puolesta ja vastaan näin:

Klikkaa Hesarin eli kansankielellä Hyysärin juttu tästä!


KUNNIAVÄKIVALTA RANTAUTUI SUOMEEN 2009 !

Tammikuussa v. 2002 saimme tuntea, seuraamiemme uutisten kautta, Ruotsista ensiaavistukset kunniaväkivallasta pohjoismaisessa sivistysvaltiossa. Vajaan kahdeksan vuoden viiveellä, joulukuun lopussa v. 2009 kunniaväkivalta konkretisoitui myös Suomessa, Espoon Sellon kunniajoukkomurhan myötä.

Miksi ulkomaalaisia raiskaajia ja ryöstäjiä ei karkoiteta?

Videossa käsitellään Suomen kamaralla oleskelevien jo tuomittujen rikollisten problematiikkaa, mutta merkillepantavaa on ollut ja tulee olemaan pelkästään jo vakavista rikoksista epäiltyjen ulkomaalaisten prosentuaalinen osuus rikostilastoissamme. Toki tilastojen mukaisesti Suomessa asuvien ja rikoksista epäiltyjen ulkomaan kansalaisten (-kuten kantaväestönkin) tilastoja hallitsevat liikennerikokset, joiden osuus on ollut n. 45% viime vuosina (v.2005). Mutta kantaväestöstä poiketen suhteellisesti useimmin Suomessa asuvat ulkomaalaiset olivat epäiltyinä ryöstöistä ja raiskauksista; ryöstöistä 21%:n osuudella (v. 2005), joista vielä somalit korostuivat selkeästi 40%:n osuudella. Raiskauksissa suhteellinen prosenttiosuus kaikista epäillyistä rikoksista oli ulkomaalaisten kohdalla vielä ryöstöjäkin suurempi, peräti 27%:n osuudella! Tässä valossa onkin ymmärrettävää, jos mm. SKS:nkin yleisohjelman ensimmäisen kappaleen lopussa mainittu lause: "Vääryyden edessä emme kavahda kansalaistottelemattomuuttakaan" alkaa vähitellen saada suurten massojen keskuudessa yhä esoteerisemman ja realistisemman merkityssisällön! Suomessa asuvien ulkomaalaisten rikollisuutta voit tarkastella tekstimuotoisena mm. pdf-tiedostosta "Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa". Klikkaa tästä!

HESY - eläinsuojeluyhdistys/ animal-shelter:

Luontokäsityksiimme kuuluu myös eläinsuojelun etiikka. Mitään yhteiskunnallista päätöstä ei ole olemassa sille käsitykselle, että ihmisellä on lupa kohdella eläimiä ja luontoa vain välineenä eri päämäärien saavuttamiseksi. Myös eläimillä on itseisarvo. Emme kuitenkaan hyväksy minkäänlaista eläin- ja luonnonsuojelutyön varjolla harrastettavaa terrorismia. (Ote SKS:n puolueohjelmasta)